Monipuolista musiikkia kaikenlaisiin tilaisuuksiin!
Häät, synttäribileet, firmanjuhlat, rapujuhlat, kotibileet, ravintolat, baarit, pubit, tanssilavat, ulkoilmatapahtumat sekä pienemmällä kokoonpanolla ja myös akustisesti kirkot, perhejuhlat… näissä kaikissa Autoradio on soinut jo vuodesta 2005 lähtien.
Yhtyeemme koostuu monissa liemissä keitetyistä muusikoista. Kokemusta ja kilometrejä on karttunut koko skaalalta aina pitserian nurkalta festarilavoille. Keikkailemme pääsääntöisesti Etelä-Suomen alueella, mutta kutsun kuuluessa muuallakin.
Jäsenet
Mika "Miksa" Karjalainen
Laulamisen ohella Miksa rämpyttää Autoradiossa komppikitaraa ja puhaltelee huuliharpustaan bluessäveliä. Pop- jazz -opintojaan hän hyödyntää suurta huomiota herättäneissä atonaalisissa freejazz-kasupillisooloissaan.
Miksalle maistuvat kaikenlaiset musiikin tyylilajit humpasta heavyyn ja myös omien biisien tekeminen luonnistuu.
Jani Nousiainen
Kitaravelho, jonka käsissä kuudesta rautalangan pätkästä ja muutamasta puupalasesta kootusta esineestä muovautuu kaunisääninen soitin.
Janin erikoisalaa ovat rautalankamusiikin ohella perinteiset ja uudemmat iskelmät, mutta silti hänen sormensa eivät kangertele rajuimmissakaan rock-sooloissa.
Laulustemmatkin löytyvät Janilta hetkessä.
Jukka Väisänen
Kosketinsoittaja-haitaristi-multimuusikko- SM-tason kilpatanssija. Voiko mieheltä enää enempää vaatia? Varsinkin, kun hän on myös sympaattisen empaattinen, huumorintajuinen ja luotettava. Autoradio haluaa tarjota teille vain parasta Deluxe-laatua!
Jani "Snellu" Snellman
Får vi presentera: Mies, jolla on runsaasti keikkakokemusta isoiltakin lavoilta sekä Suomesta että ulkomailta. Janin bassotaidetta saatat kuulla äänitteiltä, netistä, TV:stä tai radiosta.
Hänen ottamiinsa taidokkaisiin valokuviin pääset tutustumaan vaikkapa näillä Autoradion kotisivuilla tai Facebookissa nimellä Bailubändi Autoradio Official.
Mika Mäkelä
Rummuttava laulaja vai laulattava rumpali? Ihan miten haluatte. Mikalta irtoavat kaikenlaiset kompit & fillit korkealta ja kovaa. Popit, rokit, discoheavyt... kaikki käy ja kukkuu!
Ohjelmisto
Mikäli haluat kuulla kaikki ohjelmistossamme tällä hetkellä olevat biisit, niin varaudu järjestämään ainakin 12 tunnin keikka! Tavallisesti soitamme keikoilla 2-3 settiä eli 2-3 tuntia taukoineen.
Voit valita klikkauksella aukeavalta, kopioitavalta listaltamme suosikkibiisejäsi. Listan ulkopuolisiakin toiveita voimme tarvittaessa soittaa muutaman. Biisilistamme biisejä voidaan käyttää myös ns. live-karaoken järjestämisen apuna, osana juhlien ohjelmaa. Mikäli biisien valinta on tilaajalle hankalaa, niin yksi mahdollisuus on jättää niiden valinta kokonaan Autoradion tehtäväksi.
Setit rakentuvat tavallisesti niin, että alkuillasta soitetaan hieman rauhallisempaa musiikkia ja loppuiltaa kohden siirrytään rajumpaan meininkiin. Yhteen settiin mahtuu biisien pituudesta riippuen noin 11-14 biisiä. Tutuista kaavoista on tietenkin piristävää välillä myös poiketa. Autoradio pyrkii myös koko ajan kuulostelemaan yleisön fiiliksiä sekä valitsemaan parhaiten juuri sen hetkiseen live-tilanteeseen soveltuvat biisit.
Ota yhteyttä!
tai sähköpostiosoitteeseen bailubandiautoradio(at)gmail.com
© 2024 Bailubändi Autoradio